Suomessa tapetaan vähemmän kuin koskaan, mutta pahoinpidellään entistä enemmän – tutkija kertoo, mistä se johtuu
Viime vuonna Suomessa tapahtui alle 60 henkirikosta. Tässä syyt muutokselle.
”Venäjän suurin etu sodassa” – Zelenskyi lyttää kiellot iskeä lännen antamilla aseilla Venäjän maaperälle
Presidentti torjui haastattelussa myös Ranskan presidentin ehdotuksen Venäjän ja Ukrainan aselevosta Pariiisin olympialaisten ajaksi.
Taylor Swift Tukholmassa: paketissa on 3 artikkelia
Tukholma täydessä Taylor Swift -huumassa – kolme konserttia myyty loppuun, paikalla muun muassa 10 000 amerikkalaista
Tänä viikonloppuna Tukholmassa puhutaan vain yhdestä nimestä, amerikkalaisesta Taylor Swiftistä. Musiikkimaailman ykköstähti pitää ainoat konserttinsa Tukholmassa.
Kuningas Charlesin muotokuvan taustaväriä on moitittu kuin helvetin tuleksi, mutta osa lontoolaisista kehuu maalausta
Kansalaiset ovat nyt päässeet katsomaan kuningas Charlesin muotokuvaa. Yksi arvioi, ettei muotokuvan pidäkään olla vanhanaikainen ja tylsä, koska Charleskin on ristiriitainen hahmo.
Kuvat kertovat poikkeuksellisesta näystä – rikotaanko jääkiekon MM-kisoissa huima ennätys?
MM-kisojen päänäyttämöllä on jo kisojen puolivälissä käynyt selväksi, miksi turnaus kannattaa pelata Tšekissä.
Tältä kuulosti, kun 2 200 laulajan kuoro kajautti Kesäpäivä Kangasalla – katso video
Kirkon suurtapahtumassa Tampereella esiintynyt kuoro koostuu eri-ikäisistä laulajista ympäri Suomen. Kuoroa voi kuulla uudelleen sunnuntaiaamuna.
Perjantai-dokkari: Teuvo Tekoäly pelastaa Pyhännän11 min
ISW: Venäjä on teloittanut ja ottanut panttivangiksi siviilejä Harkovan alueella
Kokoamme tähän artikkeliin sodan tärkeimmät tapahtumat.
Pariskunnan kiinteistövero liki kolminkertaistui, kun konsultti kuvasi kakkoskodin ilmasta käsin
Kiinteistöverosta on tullut kunnille entistä merkittävämpi tulonlähde. Siksi ne haluavat löytää kaikki kiinteistöt, joista voisi saada lisää veroa.
Luulitko tietäväsi kaiken metsästä? Luston uusi näyttely paljastaa, mikä ihmisiltä jää ymmärtämättä
Suomen Metsämuseo Luston uudessa näyttelyssä käsitellään suomalaisten metsäsuhdetta useasta näkökulmasta.
Luetuimmat
Suosituimpia korttijuttujaSuosituimpia korttijuttuja: karusellissa on 9 visuaalista juttua
Se oli siinä!
Olet jälleen ajan tasalla.